Aix: Kesäyön riitasoinnut

Roadtripin tähän asti järisyttävin oopperakokemus tapahtui Provencessa, vuoden 1991 reseptillä.

Näyttökuva 2015-08-23 kello 12.50.18Katsomon yläpuolella taivaalla lentelee lintuja ristiin. Montussa orkesteri virittää soittimiaan. Tuntuu, kuin linnut tanssisivat virityssointujen tahtiin.

Aix-en-Provencen oopperafestivaalin päänäyttämö Théâtre de l’Archevêché on oikeastaan suuri sisäpiha. Katsomo täyttää pihan kahdessa kerroksessa taivasalla, näyttämö pihan pitkällä sivulla on katettu. Illan A Midsummer Night’s Dream palaa tänne 24 vuoden takaa. Produktio oli sensaatio ensi-iltavuonnaan 1991.

Näytös alkaa puoli kymmeneltä illalla, ja nopeasti ensimmäisen näytöksen aikana taivas katsomon päällä pimenee.

On helppo nähdä, että ohjaaja Robert Carsenin tulkinta Benjamin Brittenin oopperasta on 1990-luvun alusta. Nimenomaan nähdä: oopperan estetiikka on kirkkaine tehoväreineen ja graafisine lavasteineen silkkaa 90-lukua. Carsenin ohjauksesta ja esityksen estetiikasta voi katsoa pätkän Youtubessa (taltiointi on Barcelonasta vuodelta 2005):

Oopperan visuaalinen maailma on yksinkertaisuudessaan niin voimakas ja näyttämökuvan käyttö niin nokkelaa, että pian illan pimennyttyä huomaan seuraavani Shakespearen komediaa (tai psykologista tutkielmaa, miten vaan) yllättävän intensiivisesti.

Kuten muukin yleisö. Provencen lämpimässä yössä on yht’äkkiä aika maaginen tunnelma. Brittenin sävellys ei ole – ainakaan kaltaiseni harjaantumattoman kuulijan korvin – mitenkään helppo. Melodiat harhauttavat helposti. Silti teos on kaunis. Riitasointuinen, paikoin oudon hypnoottinen, silti koskettava.

Väliajalle yleisö pääsee varttia yli yksitoista. Etupihalla jonotetaan puna-, rose- ja kuohuviiniä.

Aix rouvatToinen puoliaika tähtitaivaan alla vain syventää kokemusta. Alkuperäisnäytelmähän on kommelluksiltaan ihan hölmö, ja Carsenin ohjaus alleviivaa sitä monilla tempuillaan – vaikkapa kun Puck putoaa kesken vuorosanojensa orkesterimonttuun – mutta yhtä monesti ohjaus kulkee Brittenin maagisen musiikin kanssa käsi kädessä. Näyttämöllä marssii, konttaa ja haahuilee omituinen, suloinen lapsikuoro. Vihreä metsä muuttuu valtavaksi sängyksi – ja yht’äkkiä lavastuksen kaikki sängyt nousevat korkealle ilmaan laulajat mukanaan.

Taisi käydä niin, että tämä erikoinen uusintaproduktio yllätti oopperanoviisin. Teos on varmaan musiikillisesti haastavampi kuin hittibiisejä tursuava La traviata, josta liikutuin Madridissa. Helsingin Aida läkähdytti kullallaan ja kummallisuudellaan, mutta sittenkin Aixin lähes tyhjä näyttämö onnistui olemaan kummallisempi. Ja kaikessa vaativuudessaan – en varmasti edes ymmärtänyt kaikkia tulkinnan tasoja – Kesäyön uni oli lopulta valtavan vaikuttava. Jotain… ihan muuta.

Lopulta esitys saa yleisöltä pitkät, sydämelliset aplodit. Kun kävelen Aixin vanhan keskustan kujia kohti hotelliani yhdeltä yöllä, hymyilen.

Kuvagalleria Aixin tämän vuoden Kesäyön unesta. Kuvagalleria vuoden 1991 produktiosta. Aixin tämän vuoden produktion voi katsoa striimauksena Culturebox-palvelussa.


Wow. Robert Carsen’s interpretation of Benjamin Britten’s Midsummer Night’s Dream in Aix-en-Provence was truly something else. Odd, tricky, discorded even. And still so beautiful. Perfect production for a Provencal midsummer night.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *