Matka alkaa

Tämän road tripin alkusoitto: Mistä oikein on kyse?

villeoopperassa

Moi. Olen Ville Blåfield, 35-vuotias helsinkiläisporvoolainen toimittaja ja oopperanoviisi. Tämä blogi on tutustumismatkani eurooppalaisiin oopperataloihin. Kansallisooppera on mukana uudessa Opera Platform -palvelussa, jonka kautta kuka vain pääsee katsomaan Euroopan parhaiden oopperatalojen teoksia netitse, ja tämän mahdollisuuden innoittamana teemme yhdessä roadtripin eurooppalaiseen oopperaan. Vielä kevään aikana käymme Helsingin lisäksi ainakin Lontoossa, Riiassa ja Madridissa.

Kuten sanottu, ooppera lähetti reissuun noviisin. Tähän asti minua syvimmin koskettanut oopperakohtaus lienee tämä:

Pretty Womanin loppukohtauksen taustalla soi Verdin La traviata – ei tosin aivan oikeassa muodossaan vaan elokuvakohtausta varten sovitettuna. Musiikki on viittaus elokuvan varsinaiseen oopperakohtaukseen, ja oopperakohtaus taas viittaus La traviatan tarinaan, josta löytyy yhtymäkohtia Pretty Womanin juoneen. Verdin ooppera perustuu Kamelianaiseen, kertomukseen kurtisaanista, joka rakastuu varakkaaseen mieheen. Tosin toisin kuin Pretty Woman, La traviata päättyy traagisesti kurtisaanin kuolemaan (sivumennen sanoen Pretty Womanissakin piti olla lopullista elokuvaa surullisempi loppu. Vanity Fair julkaisi maaliskuussa hienon jutun elokuvan syntyvaiheista ja sen alkuperäisestä, synkästä käsikirjoituksesta nimeltä ”3000”.).

On hauska yhteensattuma, että tämä roadtrip-reissuni eurooppalaiseen oopperaan alkaa samasta teoksesta, Madridin Teatro Realin La traviatasta (jonka katsomosta muuten on tuo postauksen alussa komeileva rakeinen selfiekin). Julkaisen ensimmäisen postauksen Madririn-matkalta huomenna perjantaina.

Jos minua syvimmin koskettanut oopperakohtaus löytyi elokuvasta, löytyy läheisin laulajakin perinteisten oopperalavojen ulkopuolelta. Yhteistyö Montserrat Caballén kanssa muistutti, että Freddie Mercurystä oli myös oopperan – tai ainakin jonkin sen sukuisen – tulkitsijaksi. Barcelona-levyn The Golden Boy sekoittaa keittoon vielä.. eh, gospeliakin:

Lapsuudessani Kansallisooppera esiintyi vielä Aleksanterin teatterissa. Bulevardilta muistan erityisen elävästi La Bohèmen, jota istuin parvella katsomassa kipristelevän kateuden vallassa: näyttämöllä oikeiden oopperalaulajien ja oikeiden oopperalavasteiden keskellä, oikeassa ooppera-asussa esiintyi lapsiavustajana luokkakaverini Teemu. Myöhemmin kateudensekaista ihailua aiheutti sivarikaverini Ossi, joka puhdasta harrastuneisuuttaan istui läpi jo Töölönlahdelle muuttaneen Kansallisoopperan esittämän Wagnerin Ring-sarjan. Suorituksessa oli jotain kiehtovaa; Ossilla ymmärrys maailmasta, joka itselleni ei vielä ollut lainkaan auennut.

Eikä varmaan ole kunnolla vieläkään. Nautin kyllä taitavasta, kauniista, mahtipontisesta oopperasta – ja kiusaannun huonosta. Olen paheksunut äitini kanssa Töölönlahdella Carmenin alastomia rintoja ja hihitellyt Tallinnassa paikallisen oopperan koulunäytelmämäisille lavasteille. Olen liikuttunut Karita Mattilan äänestä ja tulkinnasta kananlihalle, mutta jokin mysteeri koko taidemuotoon yhä liittyy. Tunnen oopperan katsomossa helposti lievää toiseutta: harhaudun miettimään, otanko esityksen vastaan oikealla tavalla, ymmärränkö teoksen oikein, tunnenko oikeita asioita.

Pohtiessani omaa oopperasuhdettani hain vertaistukea Twitteristä. Kysyin tutuilta ja tuntemattomilta, mitä taidemuoto heille merkitsee. Vastaukset olivat hauskoja, monet tosi tunnistettaviakin: ”Pyrin olemaan hillitty ja rationaalinen. Oopperassa taas valtaa pitää elämää suuremmat tunteet, eikä järkeä näy. Upeaa vastapainoa”, selitti @Suurimies. ”Musiikki, suuret tunteet ja kaikki se ylidraamailu. Oopperahan on paperilta luettuna ihan saippuaa, mutta lavalla… aijai”, vastasi @LauraKKyntola.

Sama toistui monissa viesteissä. Järkevän ja hillityn arjen rinnalla ooppera antaa luvan mässäillä ylitsepursuavilla tunteilla ja päättömillä juonenkäänteillä. @Janhune totesi, että tässä ooppera on itse asiassa sukua R’n’B:lle – tai toisin päin: ”Molemmissa keskeistä tarina, suuret tunteet ja usein elämää suuremmat hahmot.” Ja on R’n’B lainannut oopperalta muotoakin, vaikkapa R. Kellyn suureellisessa Trapped in the Closet -sarjassa.

@MVMerilainen kertoi lämmenneensä oopperalle vasta aikuisena (“Pienenä en sietänyt, nykyään rakastan! Spektaakkeli viehättää, ja musiikki tietty upeaa.”), @LKW taas tajusi samaan aikaan päästää irti: “Kuului äidinpuolen suvun traditioon, altistuin lapsena. Huikeaa 25-vuotiaana La Traviatassa todeta etten pidä, ja lopettaa siihen.”

Ehkä lähimmäs omaa kokemustani osui kuitenkin @Petrisainio: “Oopperassa viehättää sama kuin kaikessa taiteessa; hyvä on hyvä, huono on huono. Parasta kuitenkin #hämmennys.” Avain toiseudesta pääsemiseen olisikin kai hämmennykselle antautuminen. Jos vain nojaisi mukavasti psyysipenkkiin, antaisi musiikin viedä. Mihinköhän sitä pääsisi?

Tervetuloa mukaan matkalle.

(PS. Tarkistin tätä postausta varten Ossilta, katsoiko hän aikoinaan tosiaan läpi koko Wagnerin sormussarjan. Ossi vahvisti katsoneensa, ja jatkoi: “Mitään yhtä jaloa oopperatekoa en taida sittemmin olla tehnytkään. Game of Thrones -oopperaa vois kyl alkaa ajatteleen.”)


 

Hi. I’m Ville Blåfield, a 35-year-old Helsinki-based journalist and an opera novice. This blog takes me on a road trip around European opera houses. First stop of the trip will be Madrid and it’s Teatro Real, where I had the pleasure to enjoy Verdi’s La traviata – a piece close to my heart also because of Pretty Woman.


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs2/46/oopperar/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 399

5 Comments on “Matka alkaa

  1. Hei! Matkan edistyessä videoiden laatu kohonne…

  2. Ehkä kaikkien aikojen parhaassa elokuvassa, The Shawshank Redemptionissa, Morgan Freemanin Red osuu asian ytimeen:

    https://www.youtube.com/watch?v=Bjqmg_7J53s

    “I have no idea to this day what those two Italian ladies were singing about. Truth is, I don’t want to know. Some things are best left unsaid. I’d like to think they were singing about something so beautiful, it can’t be expressed in words, and makes your heart ache because of it. I tell you, those voices soared higher and farther than anybody in a gray place dares to dream. It was like some beautiful bird flapped into our drab little cage and made those walls dissolve away, and for the briefest of moments, every last man in Shawshank felt free.”

  3. Ville, ilmoittaudut noviisiksi. Sekulaarin yhteiskunnan kannattajana toivon kuitenkin että säilytät maallikon riippumattoman ja ennakkoluulottoman asenteen oopperataidetta kohtaan ja että matka tutustuttaa myös nykyoopperaan. Jaettu matka paras matka!

    • Hei Eila! Mitä suurimmalla ennakkoluulottomuudella lähdetään matkaan :) Tuossa ensimmäisessä Madrid-postauksessa jo ensimmäisiä ajatuksia. Ja toivottavasti tulee nykyoopperaakin vastaan, tosiaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *