Berliini: “Älä yritä analysoida liikaa”

Tapaan Komische Oper Berlinin dramaturgin Simon Bergerin hetkeä ennen Jevgeni Oneginin kenraaliharjoitusta oopperan henkilökunnan kanttiinissa. Berger yrittää selittää, mihin tarvitaan dramaturgia 1800-luvulla kirjoitetun ja sävelletyn oopperan tulkinnassa.

Berliini BergerMitä oopperan dramaturgi tekee? Oopperan käsikirjoitushan on jo valmis?

”Dramaturgin rooli vaihtelee hyvin paljon. Jotkin ohjaajat kokevat, että eivät tarvitse dramaturgia lainkaan. Ylipäätään dramaturgin rooli määrittyy suhteessa ohjaajaan. Ohjaajalla ja dramaturgilla voi olla hyvin läheiset välit.”

”Valmis esitys on ensisijaisesti ohjaajan työ. Jos yhteistyö toimii, minä pyrin auttamaan ohjaajaa kehittämään omia ajatuksiaan. En siis pyri haastamaan, vaan ymmärtämään ja tukemaan ohjaajan ajattelua. Uudelleentulkitsemaan ohjaajan työtä hänelle itselleen. Prosessin pitäisi olla dialogi, mutta se voi olla hyvin vaikeaakin.” Read More

Berliini: Kohtalokas kenraaliharjoitus

Oopperaroadtripin päätösetappi koitui oopperanoviisin kohtaloksi. Berliinissä (ja Opera Platformilla) saa ensi-iltansa valtavan kaunis Jevgeni Onegin.

Berliini ulkoaOn ehkä osuvaa, että tämä eurooppalainen oopperaroadtrip päättyy juuri tähän, ajattelen katuun katsahtaessani. Kävellessäni kohti Komische Oper:n oopperataloa Berliinin Mittessä huomaan astuvani huomaamattomalle laatalle asfaltissa: ”Berliner mauer 1961-1989.”

Berliinin Komische Oper on seissyt tässä Euroopan ytimessä vuodesta 1892. Berliini, Saksa ja Eurooppa sen ympärillä ovat moneen kertaan muuttuneet – kaupunki on tuhoutunut ja jälleenrakennettu, jaettu ja yhdistetty – mutta Komischen päänäyttämö ja suuri sali kattokruunuineen on kestänyt ajan myllerrykset.

Berliini saliJos haluaa, jotain maagista voi nähdä siinä, että nimenomaan oopperasali on säilynyt, sillä jopa koko muu rakennus sen ympäriltä tuhoutui toisessa maailmansodassa. Nykyisin oopperatalo onkin arkkitehtoonisesti omituinen sekoitus, jossa 60-lukulaisen laatikkokuoren sisällä siirrytään lämpiöstä toiseen astuttaessa 1800-luvun oopperapalatsiin.

Roadtripillä olen liikuttunut klassisesta La Traviatasta Madridissa ja modernista Katja Kabanovasta Oslossa. Nähnyt Shakespearea oopperatulkintana Provencen tähtitaivaan alla ja koittanut sulatella yltäkylläistä puolalaista kansallisromantiikkaa Varsovassa. Oslossa jaoin hostellihuoneen juuri vankilasta vapautuneen runoilijan kanssa, Lontoossa pääsin kurkistamaan kuninkaallisen oopperan silkkivarastoihin puvuston mainioiden mimmien kanssa.

Mutta nyt Berliinissä, viimeisellä etapilla, lopulta tapahtuu se, jota olen pitkin matkaa pelännyt. Nukahdan oopperan katsomoon. Read More

Helsinki: Nenä on punkia 1920-luvulta

Onkohan oppi mennyt perille: Šostakovitšin kokeellinen Nenä solahti oopperanoviisin läpi helposti, melkein ymmärrettävästi.

Nenä nenäHelsingissä Kansallisooppera on tuonut näyttämölle alun perin vuonna 2011 Zürichin oopperaan valmistuneen  Peter Steinin ohjauksen Dmitri Šostakovitšin Nenä-oopperasta. 1920-luvulla sävelletty teos on toki absurdi jo lähtökohdaltaan, Nikolai Gogolin samannimiseltä tarinalta. Mutta Šostakovitšin sävellys vie homman vielä uudelle kierteelle. Teos on musiikillisesti kokeellinen, outo, esittäjillekin vaikea – Kansallisoopperan päädramaturgin Juhani Koiviston sanoin “melkein punkia”.

“Se on nuoren anarkistisäveltäjän villi ja vapaa teos, jossa ei ole kovasti mietitty, miten se toteutetaan”, kuvaili laulaja Jenni Lättilä Nenää teosesittelyssä Kansallisoopperalla viime viikolla.

Aivan kuten Wagner aikanaan, Šostakovitškin halusi uudistaa ummehtunutta oopperatraditiota. Saavutukset vain eivät yltäneet ihan Wagnerin mittoihin; kummallinen Nenäkin unohdettiin ensiesityksensä jälkeen vuosikymmeniksi.

Nenä työJa kaikesta kummallisuudestaan huolimatta se kuitenkin ikään kuin solahtaa läpi. Nähdessäni Nenän seuralaiseni pani sen hyvin: musiikki on suorastaan meditatiivista. Tyylilajit vaihtelevat, ja välillä Šostakovitš on kirjoittanut nuottiviivat täyteen pelkkää kilistelyä, kolistelua ja sanahsoittoa, mutta kuitenkaan teos ei sulkeudu vaikeudessaan. Sen sijaan se nimenomaan aukeaa, varmaan erilaisille kuulijoille ja katsojille ihan eri tasoilla, se houkuttelee, ärsyttää, viettelee, yllättää. Olen aikaisemmin tässä blogissa pohtinut, miten hankalaa ennakoimaton musiikki noviisille on. Nenän sävelkulut ovat totaalisen ennustamattomia – eikä melodioita välillä oikein edes löydy – ja siitä huolimatta teos ottaa mukaansa.

Nenä peiliTätä blogia julkaisee Nenän tuottanut Kansallisooppera, joten ymmärrän jos kehut vaikuttavat vain mainospuheelta. Mutta silläkin riskillä: Steinin ohjaus on pirun tarkka, staili ja kekseliäs, ja koko teos iloisesti yllättävä kokemus. Tuntuu, että Stein ja Šostakovitš korostavat oopperassa Gogolin teoksen yhteiskunnallista näkökulmaa, mikä onkin Nenälle hyvä lukuohje. Absurdista kirjasta muotoutuu näyttämöllä melkein juoninäytelmä.

Onpa iloista: oopperaroadtrip on ehkä salakavalasti kouluttanut kulkijaansa. Ehkä auki ei ollut vain Šostakovitš – vaan myös minä.

PS. Valistuneempia analyyseja Nenästä löytyy jo esim. täältä ja täältä.

Varsova: Suuri puolalainen ooppera puolalaisyleisön avulla tulkittuna

Opera Platformin kautta lähetettävä Straszny dwór oli paikan päällä Varsovassa vaikuttava kokemus. Puolalaisten suurta oopperaa ei kuitenkaan aivan ymmärrä ilman puolalaista tulkinta-apua.

varsova portaikkoPuolan kansallisoopperan Straszny dwór Varsovan Teatr Wielkissä oli pitkä ilta. Usean väliajan katkoma patrioottinen pläjäys huipentui iltakymmenen jälkeen Puolan lipun väreissä tanssittuun masurkkaan – ja puolalaisyleisön aplodeihin, jotka masurkan jälkeen keskeyttivät koko näytöksen moneksi minuutiksi.

1960-luvulla ensiesitetty ooppera on nyt tuotu Teatr Wielkin näyttämölle modernina tulkintana. Ohjaajaksi on kutsuttu brittiläinen David Pountney. Ehkä juuri ulkopuolisen katse ja moderni ote tekevät teoksesta monin paikoin ilahduttavan ja kiinnostavan myös ei-puolalaiselle katsojalle. Paljon tuntuu kuitenkin jäävän kulttuurimuurin taakse. Niinpä kysyin tulkinta-apua ja mielipiteitä oopperasta ja Poutneyn tulkinnasta oopperan väliajoilla paikalliselta oopperayleisöltä.

varsova pojat Ensimmäinen väliaika: Miroslaw, Patryk ja Zbigniew

27-, 24- ja 26-vuotiaat miehet väittävät, etteivät ole oopperan asiantuntijoita (“sinun pitää haastatella vanhempia ihmisiä!”), mutta lyhyen juttutuokion aikana käy ilmi, että kaikki kolme ovat nähneet Straszny dwórin monta kertaa. “Koulusta käytiin katsomassa tätä busseilla.”

Brittiohjaajan tulkinta tuntuu ensimmäisen näytöksen perusteella vähän turhan modernilta. “Toisaalta ensimmäinen näytös ei ole oopperan paras. Ehkä tämä vielä paranee”, Miroslaw pohtii. “Ehkä modernimpi tulkinta on teille ulkomaalaisille helpompi?”

Illan oopperayleisö vaikuttaa silmiinpistävän nuorelta – niiden koululaisbussien lisäksi katsomossa on paljon näiden kavereiden kaltaisia nuoria aikuisia. “Oopperassa käyminen on Varsovassa nykyisin aika halpaa opiskelijoille. Se on tehnyt oopperaan tutustumisen mahdolliseksi”, Patryk selittää.

varsova pariToinen väliaika: Michal ja Anita

30-vuotias Michal on tuonut Anitansa oopperaan – ensimmäistä kertaa tämän elämässä. Michalille taidemuoto sen sijaan on tuttu: hän on opiskellut laulua Varsovan musiikkiakatemiassa. “En edes muista kuinka monta kertaa olen nähnyt Straszny dwórin”, hänkin sanoo.

Anitan ensikokemus oopperasta on positiivinen. “En ymmärrä miksi ihmiset sanovat, että oopperassa meinaa nukahtaa. Eihän tuolla voi nukahtaa kun näyttämöllä on koko ajan niin paljon ihmisiä ja musiikki soi niin kovaa.”

Myös Michal pitää ohjausta “hyvin modernina”. Hänen lempikohtiaan oopperoissa ovat aina suuret joukkokohtaukset – niinpä Straszny dwór lukeutuu lempioopperoihin. “Suuri kuoro on paljon näyttämöllä. Pidän siitä, kun musiikki pauhaa.”

varsova perheEsityksen jälkeen: Kristina, Reda, Algis ja Regi

Esityksen päätyttyä Teatr Wielkin aulassa pukee takkeja päälleen liettualainen perhe. Olemme siis samassa veneessä: hekin ovat joutuneet tulkitsemaan Straszny dwória ilman puolalaisen ymmärrystä. Mitä piditte?

“Pidimme kovasti. Ehkä kaikkia historiallisia yksityiskohtia ei ymmärtänyt tai tunne, mutta kyllä ooppera mielestäni auttaa ymmärtämään puolalaista mielenlaatua”, perheen äiti Kristina sanoo.

Tytär Reda piti erityisesti oopperan skenografiasta, ja onkin totta, että Leslie Traversin lavastus, jossa klassiset maalaukset heräävät henkiin, on kekseliäs ja näyttävä.

“Masurkkaa osasi odottaa, ja olihan se vaikuttava”, tyytyy isä Algis sanomaan.

Opera Platform -nettipalvelu lähettää Straszny dwórin (“The Haunted Manor”) torstai-iltana 19.11. kahdeksalta Suomen aikaa. Lähetyksen jälkeen teos jää katsottavaksi palveluun.

 

 

Varsova: Apeaa, kummallista, tyylikästä

Puolan kansallisooppera on osa Varsovan toisen maailmansodan jälkeen jälleenrakennettua historiallista keskustaa. Myös illan ooppera Straszny dwór iskee syvälle maan, kaupungin ja Puolan kansan historiaan.

varsova pylväätVasemmalla pylväskäytävä tuntuu jatkuvan loputtomiin, suoraan edessä pylväitä taitaa olla pystyssä kolmessa kerroksessa. Ja kulman takana samat rivit jatkuvat. Aivan Varsovan keskustassa sijaitseva Teatr Wielki on kyllä komea laitos – jos kohta harmaana marraskuisena maanantaiaamuna tyhjän aukion laidalla vähän kuin muukin Varsova: kyllä tavallaan kaunis ja vaikuttava mutta jotenkin hankalasti sanallistettavalla tavalla apea – jonka tunnelman tämä alla oleva amatöörivalokuvani pyrkii vangitsemaan:

varsova ulkoa

Ei ole liioiteltua sanoa, että oopperaa Varsovassa on esitetty “alusta asti”: kerrotaan, että ensimmäiset oopperanäytökset kaupungissa järjestettiin jo 1620-luvulla. Italialaisen arkkitehdin Antonio Corazzin piirtämä Teatr Wielki rakennettiin 1825–1833. Kuten monet Varsovan keskustan maamerkit, sekin tuhottiin toisen maailmansodan pommituksissa lähes täydellisesti 1939 – ja kuten monet Varsovan keskustan maamerkit, sekin jälleenrakennettiin sodan jälkeen vanhan mallin mukaan, tosin oopperatalo sai jälleenrakennuksessa myös laajennusosia. Read More

Oslo: Apulaisohjaajan tunnustuksia

Norjan kansallisooppera lähettää Opera Platformissa menestystuotantonsa, Stefan Herheimin modernin tulkinnan Puccinin La bohèmesta. Tapasin Herheimin apulaisohjaajan Heidi Bruun Nedregaardin Oslossa.

heidiLauantaina 12. syyskuuta kello 20 Suomen aikaa lähetetään Opera Platformissa kiinnostava teos Oslosta. Norjan kansallisoopperan vuonna 2012 valmistunut uustulkinta Puccinin La bohèmesta on eräänlainen metateos: Ohjaaja Stefan Herheim on sijoittanut koko alkuperäisen tarinan näkökulmahenkilö Rodolfon pään sisään. 1896 ensiesitetty oopperan klassikko on siis Oslon oopperatalon suurella näyttämöllä yhden miehen houre.

Lisää metatasoja esitykselle tuo, että Herheim käyttää teoksessa Norjan kansallisoopperan 1960-luvulla edellisen kerran esitetyn, silloin ilmeisen klassisen La bohèmen pukuja. Tämä jekku ilahduttaa oopperaan pikkuhiljaa tutustuvaa noviisia: samalla moderni tulkinta tulee kommentoineeksi myös näiden klassikko-oopperoiden esitystraditiota tai -kaanonia. Lajia syvästi tuntematon huomaa välillä pohtivansa, mitä järkeä on esittää vanhoja teoksia vanhalla kaavalla? Herheim tuntuu teoksellaan kysyvän samaa.

“La bohème oli menestys Oslossa 1960-luvullakin. Produktio oli silloin hyvin rakas nuorelle Stefanillekin. Hänen isänsä työskenteli oopperan orkesterissa, ja pieni Stefan pyöri paljon oopperan kulisseissa”, kertoo Heidi Bruun Nedregaard, uuden tulkinnan apulaisohjaaja, jonka tapasin Oslon uuden oopperatalon henkilökunnan kanttiinissa keskiviikkona.

Read More

Oslo: Vankilasta vapautunut mies ja äänensä menettänyt nainen

No nyt alkaa olla matkassa roadtrip-tunnelmaa. Tässä tarinassa tavataan juuri vankilasta vapautunut runoilija ja äänensä menettävä sopraano.

ooppera illallaOlin varannut kiireessä Oslon-reissulle ihmeellisen halvan hotellin aivan oopperatalon vierestä. Perillä kävi ilmi, että hotelli olikin aika epäilyttävä hostelli ja varaus puolikas kahden hengen huoneesta – josta toisen puolikkaan täyttäisi joku tuntematon. Yhden hengen huoneet olivat luonnollisesti täynnä. No, elämä on seikkailu ja sitä rataa, ajattelin, ja heittäydyin sängylle odottelemaan, minkälainen kämppäkaveri huoneeseen ilmestyisi.

Kohta kämppis saapuikin, ja tarjosi heti ovelta ryyppyä pullostaan. Tänään on nimittäin juhlapäivä: ensimmäinen ilta vapaalla vankeustuomion jälkeen. Elämä on seikkailu, toistelin mielessäni, ja yritin kysellä sen kummemmin hätkähtämättä vankilakokemuksista ja lopulta myös syystä, joka kiven sisään oli vienyt. Tarinaan liittyi kavala ex-tyttöystävä ja bitcoin-huijaus, ja koko homma oli kuulemma suuri lavastus. No mutta mitäpä menneistä, nyt meitä makoili omilla sängyillämme kaksi vapaata miestä.

Nopeasti opin kämppäkaveristani lisää. Hän on elektronisen musiikin säveltäjä (kuuntelimme tuotantoa aika laajasti) ja runoilija. Runoja kuulin useita paatoksella lausuttuna, norjaksi. Joka runon jälkeen valittelin, ettei norjankielentaitoni oikein riitä teosten arvostamiseen, mutta se ei lausuntaa hillinnyt. ”Is it powerful?”, kämppikseni kysyi joka runon jälkeen. Myönsin olevan.

Vähän kuuden jälkeen jouduin jättämään Vapaan Miehen virittelemään elektrovinguttimiaan yksin, sillä minun piti ehtiä toisenlaiseen esitykseen naapuriin: Norjan kansallisoopperan Katja Kabanova oli alkamassa. Read More

Oslo: Anna arkkitehtuurin häikäistä

Vanhan sataman jättömaa muuttui wau-arkkitehtuuriksi, kun Norja sai ensimmäisen oopperatalonsa 2007. Mutta kuka pesee kaikki nämä ikkunat, saa Operahuset pohtimaan.

oslo ulkoa fb Ehkä oopperatalo on juuri niitä harvoja monumentteja, joiden tosiaan on syytä olla wau-arkkitehtuuria. Tähän päätyi Norjan parlamenttikin, kun se pitkän debatin tuloksena vihdoin vuonna 1999 päätyi rakentamaan Osloon maan ensimmäisen oopperatalon. Siihen asti Norjan kansallisooppera ja -baletti olivat toimineet vuokralla vanhassa teatterirakennuksessa. Arkkitehtuurikilpailun voitti norjalainen Snøhetta-arkkitehtitoimisto, jonka käsialaa on myös New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen maanalainen museo (todella ahdistava paikka muuten – mutta nyt jälkikäteen ajatellen muotokielessä on jotain samaa kuin Oslon oopperatalossa).

Oopperaroadtrip koukkasi Osloon, koska lauantaina 12.9. täältä lähetetään Opera Platformin kautta paikallinen menetystuotanto, Stefan Herheimin tulkinta Puccinin La bohèmesta. Ja kyllä rakennus matkan varrelle ehdottomasti kuuluukin, jos tavoitteena on tällä roadtripillä luoda katsaus eurooppalaisiin oopperataloihin. Operahuset on palkittu ainakin World Architecture Festivalilla Barcelonassa ja EU:n Mies van der Rohe -arkkitehtuuripalkinnolla. Read More

Helsinki: Oopperan kummitus osoittaa huumorintajua

Vaihteeksi postaus kotipesältä: Kansallisoopperan Oopperan kummitus sai pohtimaan, mikä on oopperan ja musikaalin ero.

oopperankummitusPerjantaina sai ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperan ensimmäinen musikaali 20 vuoteen. Ohjaaja Tiina Puumalaisen ja kai maailman suurimman Oopperan kummitus -ensemblen tulkinta Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalista osoittautui yleisömenestykseksi tosin jo ennen ensi-iltaa; kaikki syksyn ja kevään esitykset on jo loppuunmyyty tai -varattu.

Kävin katsomassa produktion alkuviikon ennakkonäytöksessä. Uskallan veikata, ettei esitys tule massayleisöään pettämään. Valtavat lavasteet liikkuvat hienosti (jos kohta ennakossa vielä paikoin vähän huojuen), Lloyd Webberin hittimelodiat tulkitaan kauniisti (erityisesti pidin ennakkonäytöksen pääparista, Sofie Asplundista ja Ville Rusasesta).

Minua viehätti myös esitysvalinnan sisältämä itseironia: alkuperäinen musikaali kertoo oopperaseurueesta, joka esityksen mittaan valmistelee ja esittää useammankin klassisen oopperan – joista kustakin nähdään musikaalin sisällä lyhyet katkelmat. Näemme siis kansallisoopperan ja -baletin laulajat ja tanssijat esittämässä aika osuvia parodioita tyylilajista, jota toisena iltana samalla näyttämöllä vedetään naama peruslukemilla.

Musikaali kansallisoopperan näyttämöllä sai myös pohtimaan: Mikä oikeastaan on musikaalin ja oopperan ero? Read More

Aix: Kesäyön riitasoinnut

Roadtripin tähän asti järisyttävin oopperakokemus tapahtui Provencessa, vuoden 1991 reseptillä.

Näyttökuva 2015-08-23 kello 12.50.18Katsomon yläpuolella taivaalla lentelee lintuja ristiin. Montussa orkesteri virittää soittimiaan. Tuntuu, kuin linnut tanssisivat virityssointujen tahtiin.

Aix-en-Provencen oopperafestivaalin päänäyttämö Théâtre de l’Archevêché on oikeastaan suuri sisäpiha. Katsomo täyttää pihan kahdessa kerroksessa taivasalla, näyttämö pihan pitkällä sivulla on katettu. Illan A Midsummer Night’s Dream palaa tänne 24 vuoden takaa. Produktio oli sensaatio ensi-iltavuonnaan 1991.

Näytös alkaa puoli kymmeneltä illalla, ja nopeasti ensimmäisen näytöksen aikana taivas katsomon päällä pimenee. Read More